PINKKI TINTTI
2018 ja myöhemmin syntyneet
Pinkki Tintti ryhmässä luistelevat seuramme nuorimmat luistelijat. Mukaan saa tulla vaikkei olisi aiempaa kokemusta luistelusta. Pinkki Tintti ryhmään ovat tervetulleita myös lasten vanhemmat tueksi ja turvaksi pienille luistelukoululaisille. Ryhmässä harjoitellaan mm. jäällä seisomista ja eteenpäin liikkumista, kaatumista, jarruttamista ja erilaisia liukuja. Jokainen tunti on suunniteltu mielikuvituksellisten teemojen ympärille ja tunti luistellaan läpi erilaisia leluja ja välineitä hyödyntäen.
GREEN TINTTI
2016 – 2017 syntyneet
Green Tintti ryhmässä luistelevat 2015-2016 syntyneet tytöt ja pojat. Myös aloittelevat eskari-ikäiset lapset ovat tervetulleita mukaan. Ryhmä jaetaan jäällä kahteen tasoryhmään. Ryhmässä harjoitellaan mm. eteenpäin liikkumista eri tavoin, polven ja nilkan joustoa, liukumista ja käännöksiä. Jokainen tunti on suunniteltu mielikuvituksellisten teemojen ympärille ja tunti luistellaan läpi erilaisia leluja ja välineitä hyödyntäen.